Heinäkuu oli viileä ja epävakainen

Heinäkuu oli tavanomaista viileämpi ja vähähelteisempi. Heinäkuussa myös satoi paljon.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli suuressa osassa Suomea 1–2 astetta tavanomaista viileämpi. Ainoastaan Lapin itäosassa kuukauden keskilämpötila ylsi hieman tavanomaista korkeammaksi.

Myös hellettä oli tavanomaista vähemmän. Hellelukemia mitattiin jossain päin Suomea yhteensä 10 päivänä, mikä on kuusi päivää alle heinäkuun keskiarvon. Yhtä vähän hellepäiviä oli myös heinäkuussa 2017. Eniten hellepäiviä, yhteensä 5 kappaletta, havaittiin usealla havaintoasemalla Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Toisaalta usealla havaintoasemalla lännessä ja pohjoisessa ei mitattu hellettä lainkaan.

Aurinko paistoi tavanomaisesti vain etelärannikolla, muualla maassa auringonpaistetunnit jäivät 20–30 prosenttia tyypillisistä arvoista.

”Viileähkö ja matalapainevoittoinen säätyyppi näkyi hellepäivien määrässä ja auringonpaistetunneissa melko selvästi”, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

Kuukauden ylin lämpötila oli 27,7 astetta. Se mitattiin Joensuun lentoasemalla Liperissä heinäkuun 18. päivänä. Kuukauden alin lämpötila, -0,9 astetta, mitattiin Enontekiön Kilpisjärvellä kuun 3. päivänä.

Pitkäkestoisia ja osin rankkoja sateita

Kesäkuusta poiketen heinäkuu oli kauttaaltaan epävakainen ja poutajaksot jäivät lyhyiksi. Yli 100 millimetrin sademääriä havaittiin yleisesti koko maassa, ja kuukauden sademäärän poikkeama olikin 1,5–2,5-kertainen tavanomaiseen verrattuna. Vain Itä-Lapissa ja Ahvenanmaalla sademäärät olivat lähellä keskimääräisiä arvoja.

Suurin heinäkuun sademäärä oli Pohjanmaalla Isojoen Kärjenkosken asemalla mitattu 193,1 millimetriä. Viimeksi näin sateinen heinäkuu on koettu kesinä 2015–2017. Kuukauden pienin sademäärä, 48,5 millimetriä, mitattiin Inarin Kirakkajärvellä. Suurin yhden vuorokauden sademäärä mitattiin Joensuun Pyhäselällä kuukauden 22. päivänä, jolloin satoi 59,2 millimetriä.

Erityisesti kuukauden puolivälin poutajakson jälkeinen matalapaine 22.–26.7. toi mukanaan runsaita sateita. Esimerkiksi Tohmajärvellä ja Siikajoella jakson sademääräksi mitattiin 80 millimetriä. Päivälämpötilat jäivät maan länsiosan sateisilla ja pilvisillä alueilla harvinaisen tai poikkeuksellisen mataliin lukemiin. Tampere-Pirkkalan lentoasemalla 24.7. mitattu 12,2 astetta oli aseman alhaisin päivän ylin lämpötila heinäkuussa 1960-luvulta alkaen.

Maasalamoita paikannettiin heinäkuussa reilut 16 000, mikä on vajaa kolmasosa heinäkuun tavanomaisesta määrästä.

Lisätietoja:

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/ilmasto