May 13

Viikonloppuna saadaan runsaita sateita

gouttes-de-pluie-et-arbustes

Viikonloppuna läntiseen Suomeen ennustetaan tulevan runsaita sateita. Tilastollisesti toukokuu ei ole tyypillistä rankkasateiden aikaa, vaan rankimmat sateet esiintyvät yleensä heinäkuussa ja elokuussa.

Ilmatieteen laitoksen perjantaina 13. päivä tekemän ennusteen mukaan jo perjantaina sateita tulee Pohjanmaalla sekä Etelä- ja Itä-Lapissa. Lauantaita kohti mentäessä etelästä virtaa entistä kosteampaa ilmaa ja sateet yleistyvät eritoten maan länsiosassa. Sunnuntaina sateet jatkuvat edelleen maan länsiosasta Pohjois-Pohjanmaan kautta Etelä- ja Itä-Lappiin ulottuvalla alueella. Viikonlopun sateista vettä kertyy 10 – 30 milimetriä ja paikoin sademäärä voi yltää jopa 30 – 50 millimetriin.

Vaikka tilastollisesti toukokuu ei ole rankkasateiden aikaa, on suuria sademääriä mitattu toukokuussa. ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan suurin toukokuussa mitattu vuorokautinen sademäärä on 88,4 millimetriä ja se on mitattu Kuusankoskella 31.5.1988. Tasan kaksi vuotta sitten maan itäosassa esiintyi poikkeuksellisen runsaita sateita. Silloin suurin vuorokautinen sademäärä, 63,4 mm, mitattiin Mikkelin lentoasemalla 13.5.2014. Myös Varkaudessa, Sulkavalla ja Kangasniemellä satoi vuorokaudessa yli 50 mm. Kaikkien aikojen suurin vuorokautinen sademäärä on 198,0 mm, ja se on mitattu Espoon Lahnuksessa 21.7.1944.

Tuntisateita on mitattu säännöllisesti noin kymmenen vuoden ajan. Suurin toukokuussa mitattu tuntisade on 27,8 millimetriä, ja se on mitattu Seinäjoen Pelmaalla 29.5.2007. Kaikki kuukaudet huomioon ottaen suurin mitattu tuntisade on 59,2 mm, ja se on mitattu Oulun Pellonpäässä 18.7.2014.

Ilmastonmuutoksen myötä arvioidaan erityisesti kesän rankkasateiden voimistuvan, mutta myös keväällä odotetaan satavan aiempaa enemmän ja voimakkaammin.

Lisätiedot:

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Tietoa sadevaroituksista: http://ilmatieteenlaitos.fi/ajankohtaista/1200847

May 02

Huhtikuu paikoin harvinaisen lämmin

Huhtikuu oli suuressa osassa maata tavanomaista lämpimämpi, itärajan läheisyydessä jopa harvinaisen lämmin. Sademäärät kasvoivat jopa kaksinkertaisiin lukemiin tavanomaiseen nähden.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuun keskilämpötila vaihteli maan eteläosan runsaasta +4 asteesta Käsivarren Lapin noin -2 asteeseen. Lukemat ovat koko maassa pitkän ajan keskiarvojen yläpuolella. Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin oli yleisesti runsaat kaksi astetta tavanomaista lämpimämpää. Poikkeama oli näillä alueilla harvinaisen suuri, eli se toistuu keskimäärin kerran 10 vuodessa. Viimeksi näillä alueilla on koettu lämpimämpi huhtikuu viisi vuotta sitten vuonna 2011. Maan länsiosassa poikkeama on pienempi, siellä lämpötila oli vain noin 0,5 astetta keskimääräistä korkeampi.

Kuukauden korkein lämpötila, 19,8 astetta, mitattiin Lieksan Lampelassa huhtikuun 30. päivänä ja alin lämpötila, -18,9 astetta, Enontekiön Kilpisjärvellä 18.4. Kuukauden lopulla mitattiin Etelä-Lapissa jopa 18 – 19 asteen lämpötiloja, mikä on ajankohtaan nähden poikkeuksellista.

Huhtikuu oli myös tavanomaista sateisempi
Kuukausi oli suurimmassa osassa maata tavanomaista sateisempi. Ainoastaan Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois-Lapissa sademäärä jäi alle pitkäaikaisten keskiarvojen. Runsaimmin satoi Uudeltamaalta Keski-Suomeen ulottuvalla alueella sekä Meri-Lapissa, jossa sademäärä kohosi paikoin 70 millimetriin. Sademäärä oli yli kaksinkertainen pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden, mikä on ajankohtaan nähden harvinaista, paikoin poikkeuksellista. Yksittäisistä havaintoasemista runsaimmin, 84,7 millimetriä, satoi Hämeenlinnan Pirttikoskella.

Kuukauden lopussa lunta oli vielä Koillismaalla sekä suurimmassa osassa Lappia. Lumiraja kulki jonkin verran tavanomaista pohjoisempana. Lunta oli vielä varsinkin Keski-Lapissa runsaasti. Kuukauden viimeisen päivän korkein lukema, 80 cm, mitattiin Kittilän Kenttärovalla. Lumet kuitenkin sulavat nopeasti lämpimien päivien takia.

Lisätietoja:

http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmasto