Jul 30

Ilmatieteen laitos: Kesän voimakkaimmat ukkoskuurot riepottelevat Suomea torstaina

vaaraalue310714

Ennuste aaltoilevan rintamavyöhykkeen liikkeestä ja vaarallisimpien ukkosten esiintymisalueesta. Keltaisella värillä ukkospuuskat yli 15 m/s, oranssilla yli 25 m/s.

Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaista ukkoskuuroista, jotka saapuvat Suomeen torstaina 31. heinäkuuta. Kesän mahdollisesti voimakkaimmat ukkoset keskittyvät maan etelä- ja keskiosiin, Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Suomeen virtaa keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana etelästä erittäin kosteaa ja lämmintä ilmamassaa. Torstain kuluessa lännestä saapuu aaltoileva rintama, jonka etupuolelle kehittyy erittäin voimakkaita ukkoskuurojonoja. Erityisesti Pirkanmaalta Keski-Suomen yli Kainuuseen ulottuvalla alueella ukkoset voivat aiheuttaa laaja-alaisia tuhoja.

Ukkoskuurot liikkuvat melko nopeasti Suomen yli. Kuuroihin liittyy paikoin erittäin voimakkaita ukkospuuskia. Jonomaiset ukkoskuurot aiheuttavat paikoin myös erittäin runsaita sademääriä, joista voi aiheutua taajamatulvia.

”Säätilanteesta näyttää tällä hetkellä tulevan tämän kesän toistaiseksi pahin tilanne, joka mahdollistaa jopa laaja-alaisemmat puustotuhot ja sähkökatkot”, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.

Kesän salamointi runsasta, mutta ei poikkeuksellista

Tänä kesänä on toistaiseksi salamoinut hieman keskimääräistä enemmän.  Ukkoskausi lähti näyttävästi käyntiin toukokuussa, kun kuukauden keskimääräinen salamamäärä (8400) ylittyi moninkertaisesti (24000 salamaa). Salamat keskittyivät vielä muutamalle voimakkaalle ukkospäivälle. Kesäkuu jäi ukkosien kannalta vaisuksi koleiden säiden takia. Kesäkuun salamamäärät jäivät alle puoleen keskimääräisestä 35000 maasalamasta.

Heinäkuussa ilmamassaukkoset ovat jyrisseet useaan otteeseen helteiden myötä ja salamoita on paikannettu keskiviikkoon mennessä miltei 84 000. Heinäkuussa salamoi tyypillisestikin runsaasti, keskimäärin 59 500 salamaa. Tähän mennessä mitattu salamamäärä ei ole tilastoissa kuitenkaan vielä mitenkään poikkeuksellinen, sillä esimerkiksi heinäkuussa 2011 paikannettiin peräti 113 000 salamaa.

Kaikki voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Säätutkakuvat sadealueista: http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet/suomi

Teematietoa rajuilmoista:
http://ilmatieteenlaitos.fi/rajuilmat
Salamalta suojautuminen:
http://ilmatieteenlaitos.fi/suojautuminen-salamalta
Toimintaohjeet ja vaikutukset:
http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-myrskypuuskiin

Jul 25

Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin tukalasta helteestä

Sunny

Viikonlopun aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä osassa maata. Helle voi aiheuttaa terveysongelmia riskiryhmille.

Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonlopun aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä maan länsiosassa sekä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. – Erittäin tukalasta helteestä varoitettaessa päivän maksimilämpötilan tulee olla +30 asetetta ja minimilämpötilan 18 astetta, kertoo Sää- ja turvallisuus yksikön päällikkö Juhana Hyrkkänen.

Lisäksi tukalaa hellettä on odotettavissa suuressa osassa maata. Tukalan helleaallon todennäköisyys on Pohjois-Lappia lukuun ottamatta 70 % maanantaihin asti. Hellevaroitus sisältää kolme eri vaaratasoa (tukala, erittäin tukala, äärimmäisen tukala helle), ja se otettiin käyttöön Ilmatieteen laitoksella keväällä 2011. Helteestä varoittamisella pyritään vähentämään helteen aiheuttamia terveysvaikutuksia. Hellevaroitus annetaan, jos Suomessa jollekin alueelle ennustetaan tukalaa hellettä vähintään kolmen vuorokauden ajaksi.

Heinäkuussa jo keskimääräistä enemmän hellepäiviä

Heinäkuussa on ollut tähän mennessä 19 hellepäivää, kun niitä on keskimäärin koko heinäkuussa 16. Hellettä on ollut joka päivä jossain päin Suomea heinäkuun 6. päivästä alkaen. Yksittäisistä havaintoasemista hellepäiviä on ollut eniten Rovaniemen rautatieasemalla, jossa niitä on ollut 17. Kuukauden ja koko kesän toistaiseksi korkein lämpötila 31,8 astetta mitattiin torstaina 24.7. Salon Kiikalassa.

Lisätietoa:

Kaikki voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Lisätietoa hellevaroituksesta: http://ilmatieteenlaitos.fi/tietoa-helle-ja-pakkasvaroitukset

Jul 22

Uudenlainen tutka käyttöön Luostolla: sadehavainnot tarkentuvat

Vaisala dual polarization doppler weather radar WRM200 with real time operational hydrometeor classification software HydroClass? Possible applications include e.g. airport wind shear detection.

Ilmatieteen laitoksen seitsemäs kaksoispolarisaatiotutka on otettu käyttöön Luostolla Sodankylässä heinäkuun puolessa välissä. Tutkan on toimittanut Vaisala Oyj.

Uusi teknologia mahdollistaa muun muassa liikenneturvallisuuden parantamisen, sillä sateiden havainnointi ja ennustaminen tarkentuvat. Uuden teknologian ansiosta tutkat pystyvät erottelemaan sateen eri olomuodot, kuten veden, lumen ja rakeet toisistaan. Lisätiedon ansiosta meteorologit voivat havaita ja ennustaa sateiden voimakkuutta entistä tarkemmin. Ilmatieteen laitos odottaa uuden teknologian parantavan myös mittausdatan laatua, sillä tutkakuvista saadaan entistä paremmin erotelluksi toisistaan paitsi eri sadetyypit mutta myös linnut ja hyönteiset.

“Tutkadataa hyödynnetään lisäksi monissa sovelluksissa. Sitä käytetään muun muassa metsäpaloriskin arvioimiseen ja sademäärien seuraamiseen. Lapissa, jossa välimatkat ovat pitkiä, tutkasta saatava tieto on erityisen tärkeää myös talvisin, jolloin lumisateen määrä vaikuttaa teiden talvikunnossapitoon”, kertoo Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Harri Hohti. Kertynyt sademäärä vaikuttaa myös vesivoiman saatavuuteen ja tulvaennusteisiin. Näitä varten Ilmatieteen laitos toimittaa tutkadataa myös SYKElle.

Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkkoon kuuluu kahdeksan tutkaa, joista Luoston tutkan lisäksi Vantaalla, Kouvolassa, Ikaalisissa, Korppoossa, Kuopiossa ja Utajärvellä sijaitsevat tutkat hyödyntävät jo kaksoispolarisaatiotekniikkaa.

Ilmatieteen laitos tuottaa säätutkakuvia julkiseen ja asiakkaiden käyttöön. Yksi tutka kartoittaa sadealueet noin 250 kilometrin säteellä tutkan ympäriltä. Yleisölle välitettävät koko Suomen alueen kuvat on rakennettu usean tutkan yhdistelmästä, sillä se antaa parhaan kuvan sadetilanteesta.

Säätutkien uusi sukupolvi: kaksoispolarisaatio

Uudet tutkat hyödyntävät kaksoispolarisaatioteknologiaa, jossa tutkan antenni lähettää vaaka- ja pystysuuntiin polarisoituja mikroaaltopulsseja. Näiden pulssien avulla saadaan tietoa mitattavan kohteen muodosta, jonka avulla mittauskohteen olomuoto voidaan laskea. Myös sateen voimakkuus voidaan mitata vaaka- ja pystysuuntaisten pulssien avulla perinteistä tutkaa tarkemmin.

Vaisala aloitti kaksoispolarisaatiotutkan kehittämisen 2000-luvun alussa yhteistyössä muun muassa Helsingin ja Coloradon yliopistojen kanssa. Myös Ilmatieteen laitos on ollut mukana kehitystyössä. Vuonna 2007 uuden sukupolven tutkat tulivat osaksi Vaisalan tuotetarjontaa. Markkinoiden avautumista vauhditti Sigmet-yrityskauppa Yhdysvalloissa, jonka myötä Vaisala sai käyttöönsä maailman johtavaa osaamista säätutkien signaaliprosessoreista ja sovellusohjelmistoista. Kaikkiaan Vaisalan tutkia on tilattu yli 50 kappaletta 20 eri maahan.

Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkosto: http://ilmatieteenlaitos.fi/suomen-tutkaverkko
Kaksoispolarisaatiotutkat: http://ilmatieteenlaitos.fi/uudet-tutkat
Vaisalan säätutkat:http://www.vaisala.fi/fi/meteorology/products/weatherradars/Pages/default.aspx

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys. 75-vuotisen kokemuksensa avulla Vaisala mahdollistaa paremman elämänlaadun tarjoamalla kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian, valittujen säästä riippuvaisten toimialojen sekä teollisuuden mittaustarpeisiin. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1400 ammattilaista ympäri maailmaa. www.vaisala.fi

Jul 16

Ilmatieteen laitos: Ukkoskausi heinäkuussa toistaiseksi keskimääräinen; Lapissa rajuja ukkosia

lightning_safety_300

Viime päivien aikana on ukkostanut kauttaaltaan lähes koko maassa.

Kuluvan kesän salamaennätys meni rikki tiistaina, kun salamoita paikannettiin vuorokauden aikana noin 13 600. Tämä ei ollut vuorokautiselle kokonaissalamamäärälle mitenkään poikkeuksellista. Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian vuorokausiennätys on 40 000 salamaa, joka saatiin 29.6.1988.

Salamatiheydeltään ukkonen oli poikkeuksellisen rajua tiistaina Lapissa, Kittilän Pokassa salamatiheys oli 97 maasalamaa sadalla neliökilometrillä. Suuria arvoja havaittiin ympäri Länsi-Lappia. Myös lännessä muodostui päivän aikana ukkosia, mutta nämä olivat heikkoja verrattuna pohjoisen ukonilmoihin. Myös maanantaina helteiset ja epävakaiset säät mahdollistivat laaja-alaisia ukkosia, kun Lappia ja Etelä-Suomea lukuun ottamatta lähes koko maassa salamoi.

Tilastollisesti heinäkuu on ylivoimaisesti vilkkain ukkoskuukausi.  Tähän mennessä on heinäkuussa paikannettu noin 30 000 maasalamaa. Tämä on puolet kuun pitkän jakson keskiarvosta, joten toistaiseksi heinäkuu on ollut ukonilmoiltaan varsin tyypillinen.

Rankkasateita Lapissa

Paikallisista rankkasateista huolimatta suurimmassa osassa maata kuluvan heinäkuun alkupuolisko on ollut tavanomaista vähäsateisempi.

Eniten sadetta tuli tiistaina Kittilän Pokan havaintoasemalla, jossa vuorokautinen sademäärä kohosi 53,5 millimetriin. Toiseksi eniten sadetta, 39,6 millimetriä, tuli Savukosken kirkonkylän havaintoasemalla ja kolmanneksi eniten Kittilän kirkonkylän havaintoasemalla, jossa vuorokautinen sademäärä oli 31,2 millimetriä. Kittilän Pokan havaintoasemalla mitattiin myös suurin tuntisademäärä 38,3 millimetriä, mikä on poikkeuksellisen paljon. Suurin koskaan mitattu vuorokautinen sademäärä, 198 millimetriä, on mitattu Espoossa 21.7.1944.

Kuluvan heinäkuun alkupuolisko on ollut suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpi, Lapissa jopa harvinaisen lämmin. Kuluvan kesän korkein lämpötila, 31,1 °C, mitattiin maanantaina 14.7. Oulussa Pellonpään havaintoasemalla.

Hellepäiviä on heinäkuussa ollut tähän mennessä 10 kappaletta. Koko heinäkuun aikana jossain päin Suomea hellettä mitataan keskimäärin 16 päivänä.

Jul 10

Viidesosa suomalaisista on kärsinyt luonnonilmiöiden aiheuttamista vahingoista

Ilmastonmuutos on yksi riskeistä, jotka vakuutusyhtiöiden on otettava tulevaisuudessa entistä enemmän huomioon. If selvitti suomalaisten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja myrskyjen aiheuttamista vahingoista.

Suomalaiset ovat melko yksimielisiä ilmastonmuutoksen olemassaolosta. Tämä selviää Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta*, jonka mukaan 84 % suomalaisista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että ilmaston lämpeneminen on kiistämätön tosiasia.

Ilmastonmuutos näkyy muun muassa eri tavoin eri vuodenaikoina. Yhteensä 58 % kyselyyn vastanneista uskoo, että viime talven leuto sää oli yhteydessä ilmastonmuutokseen. Lisäksi 66 % kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Suomessa viime vuosina esiintyneillä rajuilla myrskyillä on yhteys ilmastonmuutokseen.

Viidennes (21 %) vastaajista on kärsinyt rajujen luonnonilmiöiden aiheuttamista vahingoista viimeisen kahden vuoden aikana. Etelä-Suomessa, Uuttamaata lukuun ottamatta, vahingoista sanoo kärsineensä reilu neljäsosa vastaajista (27 %), kun muualla maassa vahinkoja oli kohdannut viidesosa vastaajista tai vähemmän.

– Yleisiä myrskyjen aiheuttamia vahinkoja ovat muun muassa myrskyn pihalle kaatama puu, myrskyn rikkoma katto tai pakasteiden sulaminen myrskyn aiheuttaman sähkökatkoksen takia, vakuutusjohtaja Mika Viipuri Ifistä kertoo.

Raju ukonilma voi vahingoittaa kodin sähkölaitteita. Kodin pienkoneet kannattaa irrottaa pistokkeista silloin, kun taivas salamoi. Muun muassa ylijännitesuojalla varustettu jatkojohto turvaa herkkiä sähkölaitteita , kuten tietokoneita, vaurioitumiselta virtapiikkien iskiessä.

Valtioilla ja yrityksillä on avaimet ilmastonmuutoksen hidastamiseen

Ifin tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat, että valtio, yritykset ja kuluttajat ovat toiminnallaan vaikuttaneet keskenään lähes saman verran ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Sen sijaan valtiot ja yritykset pystyisivät halutessaan muuttamaan ilmaston kehittymisen suuntaa.

Kyselyyn vastaajista 75 % on sitä mieltä, että valtiot voivat toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen erittäin tai melko paljon. Usko siihen, että ilmastomuutosta voidaan haluttaessa hidastaa, on siis varsin vahva suomalaisten keskuudessa. Sen sijaan kokemus siitä, mitä oikeasti on tehty ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, on erilainen: 14 % vastaajista oli sitä mieltä, että valtiot ovat toimillaan vaikuttaneet ilmastonmuutoksen hidastamiseen viime vuosina.

Lähes yhtä paljon uskotaan yritysten mahdollisuuksiin vaikuttaa. Vastaajista 70 % oli sitä mieltä, että yritykset voivat hidastaa ilmastonmuutosta toiminnallaan erittäin tai melko paljon. Yhteensä 12 % vastaajista oli sitä mieltä, että yritykset ovat vaikuttaneet ilmastonmuutoksen hidastamiseen viime vuosina.

38 % oli sitä mieltä, että tavalliset kuluttajat voivat halutessaan toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen erittäin tai melko paljon. 13 % vastaajista oli sitä mieltä, että kuluttajat ovat toimillaan vaikuttaneet ilmastonmuutoksen hidastamiseen viime vuosina.

* Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta huhtikuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasi 1 015 henkilöä. Kohderyhmään kuuluivat 18–74-vuotiaat suomalaiset. Kyselyyn vastaajien joukko painotettiin kyseisen ikäistä väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan.

Jul 09

Japan Meteorological Agency: Japanin pelätty taifuuni hyytymässä – silti vaarallinen

14070915

Neoguri on heikentynyt jonkin verran siitä, kun se ohitti Okinawan. Kuva: Japan Meteorological Agency

Japanissa pelätty taifuuni Neoguri on ohittanut Okinawan saaret ja jatkaa matkansa kohti maan pääsaaria. Taifuuni vaati Okinawassa kahden ihmisen hengen, ja sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa.

Neoguri on heikentynyt jonkin verran siitä, kun se ohitti Okinawan.

Viranomaisten mukaan suurin huolenaihe ovat nyt rankkasateet. Esimerkiksi Kyushun saarella satoi runsaasti jo viime viikolla, ja uusien sateiden pelätään aiheuttavan maanvyöryjä ja tulvia.

Taifuunin arvellaan saavuttavan Kyushun huomenna aamulla. Pääkaupunki Tokioon taifuunin odotetaan saapuvan loppuviikosta.

Jul 07

Ilmatieteen laitos: Utsjoella päästiin piirun päähän helle-ennätyksestä

Utsjoki – Google Maps - Google Chrome_2014-07-07_16-52-15

Kesän helle-ennätys ei ole vielä mennyt rikki, vaikka aurinko onkin tänään hellinyt koko maata. Ilmatieteen laitoksen mukaan päivän tähän saakka korkein lämpötila on mitattu Utsjoen Kevolla, jossa mittarit näyttivät kello 15:n aikaan 30,7:ää astetta.

Heinolassa mitattiin toukokuun puolenvälin paikkeilla 30,8 asteen hellelukemat.

Päivystävän meteorologin mukaan lämpötilat ovat olleet tänään koko maassa 25-30 asteen välillä. Viileintä on saaristossa.

Jul 07

CNN: Voimakas taifuuni uhkaa Japania

Br0Je2nCMAAbJ2q

Kuva: NASA

Erittäin voimakas taifuuni lähestyy Japanin Okinawan saarta, uutisoi CNN. Neoguri-taifuunin odotetaan saapuvan saarelle huomenna.

14070715

Neoguri uhkaa kasvaa viitosluokan hurrikaaniksi eli asteikon korkeimmalle tasolle. Yhdysvaltojen taifuunikeskuksen mukaan tuulen nopeus voi kasvaa puuskissa jopa 87 metriin sekunnissa ja aallot yhdeksänmetrisiksi.

Okinawan jälkeen myrskyn ennustetaan suuntautuvan kohti Japanin pääsaaria, mutta heikentyvän siinä vaiheessa. Taifuuni tuo mukanaan huomattavia sateita.

CNN: Super Typhoon Neoguri to brush past Japanese island of Okinawa

Jul 06

Ilmatieteen laitos: Hellesää saapui kuukauden tauon jälkeen

DSC03108

Kuvaaja: Kerttu Vali

Suomessa on tänään päästy hellelukemiin ensimmäistä kertaa kuukauteen, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämpimintä on Länsi-Suomessa, jossa lämpötila on noussut yli 25 asteen ainakin Eurajoella, Vaasassa ja Kokkolassa.

Koko maassa lämpötilat ovat tänään olleet 20 asteen tuntumassa pohjoista Lappia myöten. Edellisen kerran hellettä oli Suomessa 29 päivää sitten, sillä kesäkuu oli tavanomaista koleampi.

Myös ensi viikko alkaa aurinkoisella ja lämpimällä säällä koko maassa. Maanantaina saattaa olla yksittäisiä sadekuuroja Pohjois-Karjalassa ja Lounais-Suomessa, mutta muuten lämpötila pysyttelee 23-28 asteessa.

– Hienoja aurinkoisia kesäpäiviä olisi nyt luvassa useampikin kappale, päivystävä meteorologi sanoo.

Jul 05

Ilmatieteen laitos: Lämmin kesäsää kestää yli viikonlopun

DSC02825

Kuvaaja: Kerttu Vali

Viikonlopun sää näyttää pitkästä aikaa kesäiseltä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tänään sadetta voi tulla korkeintaan kuuroina idässä ja pohjoisessa. Länsi-Suomi on kokonaan poutainen.

Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila kipuaa 20-25 asteeseen, ja Lounais-Suomessa voi helleraja mennä rikki. Pohjoisessakin on 16-22 astetta.

Huominen on jopa tätä päivää lämpimämpi, ainakin pohjoisessa. Lämpimän sään ennustetaan jatkuvan myös alkuviikosta.

– Kyllä alkuviikosta näyttäisi lämmin jatkuvan. Hellettäkin voi olla, sanoo päivystävä meteorologi Soili Salmi.

Suomessa oli viimeksi helteitä kesäkuun alussa, mutta kuukauden loppupuoli oli poikkeuksellisen kolea.