Jul 04

NOAA: Hurrikaani Arthur iski Yhdysvaltain itärannikolle

085719

Yhdysvalloissa hurrikaani Arthur on iskenyt maan itärannikolle. Arthur iski aamulla Suomen aikaa.

Maan hurrikaanikeskus kertoo, että juuri ennen itärannikolle saapumistaan hurrikaani voimistui kahteen viisiportaisella asteikolla. Sen aiheuttamat tuulet puhaltavat noin 160 kilometriä tunnissa eli yli 44 metriä sekunnissa.

Hurrikaanin arvioidaan häiritsevän tänään miljoonien ihmisten itsenäisyyspäivän viettoa alueella.

Viranomaiset varoittavat, että suosittu lomakohde Pohjois-Carolina on hurrikaanin kulkureitillä. Osavaltion rannikkoa ovat piiskanneet kovat tuulet ja sateet.

Pohjois-Carolinan kuvernööri Pat McCrory julisti osavaltioon eilen poikkeustilan auttaakseen rannikkoseutuja varautumaan myrskytuhoihin. Hänen mukaansa tuhansien turistien saapuminen vaikeutti myrskyvalmisteluja.

Tuhannet ihmiset ovat jo ilman sähköä Pohjois-Carolinassa, ja alueella on tulvia muun muassa Wilmingtonin rannikkokaupungissa.

Useita rannikon uimarantoja, leirintäalueita ja turistikohteita on suljettu varotoimenpiteenä. Lisäksi useat kylät ja kaupungit ovat varautuneet siirtämään esimerkiksi itsenäisyyspäivän ilotulituksia hirmumyrskyn voimistumisen mukaan.

Trooppinen myrsky Arthur voimistui eilen kauden ensimmäiseksi hurrikaaniksi Yhdysvaltojen itärannikolla.

Jul 03

NOAA: Kauden ensimmäinen hurrikaani viistää Yhdysvaltoja

arthur.a2014183.1850.1km_0

Kuva: NASA Goddard MODIS Rapid Response Team

Trooppinen myrsky Arthur on voimistunut kauden ensimmäiseksi hurrikaaniksi Yhdysvaltojen itärannikolla. Hurrikaani Arthur lähestyy Pohjois-Carolinan osavaltion rannikkoa. Hurrikaanin odotetaan levittävän epävakaata säätä jopa Floridaan asti.

Hurrikaani häiritsee itärannikon valmistautumista huomisen itsenäisyyspäivän viettoon.

May 25

Ilmatieteen laitos: Amanda-myrsky voimistui Tyynellämerellä

145937W5_NL_sm

Itäisellä Tyynellämerellä Amanda-hurrikaani on voimistunut historiallisen voimakkaaksi myrskyksi. Kyseessä on nyt historian voimakkain toukokuun hurrikaani, kertoo Ilmatieteen laitos.

Meksikon rannikon länsipuolella liikkuva myrsky ei uhkaa rantautua maa-alueille. Meksikon ilmatieteen laitos on kuitenkin varoittanut, että maan länsirannikon osavaltioissa saattaa sataa rankasti. Myös sateiden aiheuttamia maanvyörymiä voi ilmetä.

Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan myrsky on voimistunut neljännen asteen hurrikaaniksi. Keskuksen mukaan myrskyn uskotaan suuntaavaan länteen tai luoteeseen.

Myrskyn odotetaan alkavan heiketä myöhemmin tänään ja laantuvan perjantaihin mennessä.