Apr 11

Metsäntutkimuslaitos: Koivulle odotettavissa jälleen runsas kukinta – Allergisille on tiedossa hankala kevät.

koivu_kukkii_480pix-480x480

Allergisille on tiedossa hankala kevät.

Metsäntutkimuslaitos (Metla) ennustaa runsasta koivun kukintaa koko maahan. Paikoitellen kukinta voi olla hyvin runsasta. Hedenorkkojen määrän ei kuitenkaan ennakoida yltävän aivan kevään 2012 huipputasolle.

Koivun runsaan kukinnan taustalla ovat ennen kaikkea viime kesän lämpimät ja aurinkoiset säät, jotka loivat erinomaiset edellytykset kukka-aiheiden syntymiselle. Viimevuotisen ennätyksellisen heikon kukinnan myötä myös puiden energiavarastot ovat täydentyneet, mikä on osaltaan mahdollistanut tämän kevään suuret norkkomäärät.

Kotimaiset koivut aloittavat kukinnan tavallisesti toukokuun alussa. Huhtikuussa esiintyvä koivun siitepöly on yleensä kaukokulkeumaa, joka on tyypillisesti lähtöisin Baltiasta, mutta todella korkeat pitoisuudet tulevat Venäjän laajoista koivikoista kaakosta.

koivun-hedekukinnot

 

Katovuoden jälkeen kuuselle ennakoidaan melko runsasta kukintaa Etelä- ja Keski-Suomeen

Keväällä 2014 variseva kuusen siemensato on erittäin heikko koko maassa eikä uudistusaloille juurikaan synny uusia kuusen taimia.

Keväällä 2015 kuusen siemensato on melko runsas Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjois-Suomessa sato jäänee selvästi muuta maata heikommaksi. Riskinä on koko maassa, että sienitaudit ja tuhohyönteiset saattavat vähentää lopullisen sadon määrää.

Ennuste perustuu Metlassa talven aikana tehtyihin silmuanalyyseihin, joissa tutkittiin 50 000 kuusen silmua. Emikukkasilmujen osuus tutkituista silmuista oli 16 %, mikä vastaa pitkäaikaista keskiarvoa. Kukkivien puiden osuus (55 %) oli sen sijaan jonkin verran keskimääräistä parempi. Tämän kevään kukinnoista kehittyvät kuusen siemenet varisevat maahan keväällä 2015.

Männyn luontaisen uudistamisen edellytykset ovat Pohjois-Suomessa heikot vuosina 2014-2015

Keväällä 2014 variseva männyn siemensato on Etelä-Suomessa keskinkertainen tai hieman sitä heikompi. Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Kainuussa sato on heikohko ja Lapissa huono.

Kevään 2015 männyn siemensatoennusteeseen liittyy tavanomaista enemmän epävarmuutta. Uusimpien pikkukäpylaskentojen perusteella sato saattaa Etelä-Suomessa muodostua aiemmin ennakoitua runsaammaksi odotetun sadon vaihdellessa keskinkertaisesta runsaaseen. Pohjoiseen päin siirryttäessä käpymäärät vähitellen laskevat siten, että Lapissa siemensadon ennustetaan olevan heikko.

Viime kesän lämpimien säiden ansiosta keväällä 2016 on edellytykset hyvään männyn siemensatoon koko maassa. Varsinkin Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta kerätyissä silmunäytteissä on esiintynyt erityisen paljon emikukinnon aiheita.

Metla seuraa vuosittain pääpuulajiemme kukinnan ja käpysadon runsautta erityisissä siemensadon tarkkailumetsiköissä sekä tekee mikroskooppisia silmuanalyysejä havupuiden kukintarunsaudesta. Uusimpana ennustemenetelmänä on otettu käyttöön säätekijöihin perustuvat siemensadon ennustemallit. Seurantatulosten, mallien ja niihin liittyvien ennusteiden avulla saadaan tietoa muun muassa metsänuudistamisen ja siemenhuollon tarpeisiin.