May 08

Turun yliopisto: Siitepölyennusteet tarkentuvat huomattavasti

koivun-norkot

Koivun kukinta on tänä vuonna poikkeuksellisen runsas. Kuvaaja: Annika Saarto

Turun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen yhteishanke tuo apua siitepölyallergikoille uuden menetelmän myötä. Koekäyttöön tuleva Smart Pollen -palvelu uudistaa siitepölytiedotuksen täysin. Se tarjoaa siitepölyallergikoille entistä paremmat keinot oireiden ennaltaehkäisyyn ja hallintaan.

Uudet siitepölyennusteet ovat sekä ajallisesti että maantieteellisesti oleellisesti tarkempia kuin nykyiset ennusteet. Palvelun pohjana oleva menetelmä on ainutlaatuinen koko maailmassa: se on yhdistelmä aerobiologista ja meteorologista asiantuntemusta, matemaattis-fysikaalista ilmakehämallinnusta ja uudenaikaista informaatioteknologiaa. Ilmatieteen laitos ja Turun yliopisto ovat yhdessä kehittäneet siitepölykulkeumamallia jo kymmenen vuoden ajan.

Ensi vaiheessa Smart Pollen -palvelun hyötyjiä ovat Suomen noin miljoona siitepölyallergikkoa. Tänä vuonna Smart Pollen -palvelua testataan muun muassa apteekeissa seitsemällä eri paikkakunnalla.

– Pitkällä tähtäimellä Smart Pollen on pilotti siitä, miten suomalaista aerobiologista asiantuntemusta, mallinnusta ja informaatioteknologiaa viedään kokonaiskonseptina ulkomaille liiketoimintana, sanoo hankkeen projektipäällikkönä toimiva Annika Saarto Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä.

Hanke on saanut Tekesin rahoituksen vuosille 2014–2015.

May 01

TURUN YLIOPISTON AEROBIOLOGIAN YKSIKKÖ: Koivun siitepölymäärä hipoo ennätyslukemia

Siitepöly - Siitepölytiedote, Suomi - Google Chrome_2014-05-01_13-55-55

TILANNE

Koivun kukinta on huipussaan maan eteläosissa. Ilman siitepölymäärät ovat Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa poikkeuksellisen korkeita. Myös Lounais-Suomessa ja Tampereen korkeudella koivun siitepölymäärät ovat erittäin korkeita. Koivun kukinta on edennyt Vaasan ja Kuopion korkeudelle saakka. Siitepölymäärät ovat maan keskiosissa Tampere-linjan pohjoispuolella kohtalaisia. Koivun siitepölylle herkistyneet oireilevat maan etelä- ja keskiosissa.

Lepän siitepölymäärät vaihtelevat maan pohjoisosissa vähäisistä kohtalaisiin. Vähäisiä määriä lepän siitepölyä voi vielä esiintyä maan keskiosissa. Leppäallergikkojen oireilu jatkuu mainituilla alueilla.

Paju kukkii maan etelä- ja keskiosissa. Pajun siitepölylle herkistyneet voivat saada oireita kukkivien pajukasvustojen läheisyydessä.

Sade laskee ilman siitepölymääriä hetkellisesti.

ENNUSTE 1. – 5.5.2014

Vapunpäiväksi ennustettu sadejakso laskee koivun siitepölymääriä hetkellisesti maan eteläosissa, mutta määrät nousevat nopeasti jälleen runsaiksi. Maan etelä- ja itäosiiin on viikonvaihteessa odotettavissa erittäin runsaita koivun siitepölymääriä. Maan länsiosissa pitoisuudet vaihtelevat kohtalaisista runsaisiin.

Lepän siitepölykausi jatkuu maan pohjoisosissa. Määrät ovat enimmäkseen vähäisiä.

Mar 23

Turun yliopiston aerobiologian yksikkö: Siitepölyallergikoilla on tavallista vaikeampi vuosi

Siitepölytiedote, Suomi - Google Chrome_2014-03-23_12-44-44

Kevät ja tuleva kesä ovat Suomen siitepölyallergikoille tavallista vaikeampia, Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä kerrotaan. Varsinkin koivun siitepölyä on luvassa runsaasti.

Siitepölykausi alkoi pähkinäpensaan kukinnalla jo helmikuun alkupuolella eli poikkeuksellisen aikaisin. Tästä huolimatta kausi ei ole loppumassa tavallista aiemmin, vaan tyypilliseen tapaan elokuun lopussa. Tällä hetkellä allergikkoja piinaa lepän siitepöly.

– Koivun varsinainen kukinta alkaa yleensä huhti- ja toukokuun vaihteessa, mutta koska alkuvuosi on ollut niin lämmin, on mahdollista, että koivu kukkii tänä vuonna aiemmin huhtikuun puolella, kertoo erikoistutkija Anna-Mari Pessi.

Siitepölyä saapuu Suomeen paljon myös kaukokulkeumana muista maista, kuten Baltiasta. Koivun siitepölyä onkin jo nyt kulkeutunut pieniä määriä jopa Ouluun asti.

– Herkimmät saavat oireita kaikista siitepölykasveista. Heille tämä siitepölykausi kestää yli puoli vuotta, Pessi sanoo.

Suomalaisista noin viidennes on allergisia siitepölylle. Siitepölyt aiheuttavat heille lähinnä allergista nuhaa, mutta joskus myös keuhko-oireita.

Mar 09

Turun yliopiston aerobiologian yksikkö: Lämpimät päivät voimistavat lepän kukintaa

Siitepölytiedote, Suomi - Google Chrome_2014-03-09_14-01-43

Lepän kukinta voimistuu alkavan viikon aikana maan etelä- ja keskiosissa. Kuva: Turun yliopiston aerobiologian yksikkö

Lepän siitepölylle herkistyneet voivat saada oireita maan etelä- ja keskiosissa, kertoo Turun yliopiston aerobiologian yksikkö.

Maan eteläosissa ilman siitepölymäärät ovat ajoittain jopa runsaita. Maan keskiosissa siitepölymäärät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin.

Siitepölyennusteen mukaan lepän kukinta voimistuu alkavan viikon aikana maan etelä- ja keskiosissa. Maan eteläosissa ilman siitepölymäärät vaihtelevat kohtalaisista runsaisiin ja maan keskiosissa vähäisistä kohtalaisiin.

Lämpimät säät ovat saaneet myös pähkinäpensaat kukkimaan. Vaikka kukintaa on vasta maan eteläosissa ja ilman siitepölymäärät vielä vähäisiä, voi siitepölyä levitä myös maan keskiosiin.

Pähkinäpensaan siitepölylle herkistyneet voivat saada oireita aina Tampereen korkeudelle saakka. Ennusteen mukaan pähkinäpensaan siitepölymäärät säilyvät kuitenkin vähäisinä.

Feb 13

Siitepölykausi alkoi epätavallisen varhain

Siitepölykausi on alkanut varhain, kertoo Turun yliopiston aerobiologian yksikkö. Syynä on epätavallisen lämmin sää.

Pähkinäpensaan kukinta alkoi eteläisessä Suomessa viime viikonvaihteessa. Siitepölyä on sen verran, että se saattaa kasvustojen läheisyydessä aiheuttaa oireita.

– Kyllä tämä on poikkeuksellista. Yleensä siitepölykausi alkaa kunnolla vasta maaliskuun puolivälissä, kertoo erikoistutkija Anna-Mari Pessi.

Lepän siitepölyä on alkuviikon aikana kulkeutunut pieniä määriä Keski-Euroopasta eteläiseen Suomeen. Lepän kukinnan Suomessa arvioidaan alkavan muutaman viikon kuluessa.

Pessin mukaan vuonna 2008 leppä kukki Suomessa epätavallisen varhain. Tuolloinkin alkuvuosi oli hyvin lauha.