Oct 05

Japanissa lentoja peruttu ja ihmisiä sähköttä taifuunin takia

14100521

Taifuunin odotetaan iskevän Tokion alueelle huomenna. Kuva: Japan Meteorological Agency

Tokiota lähestynyt voimakas myrsky aiheutti muutoksia Japanin lentoliikenteeseen sunnuntaina. Lentoyhtiöt peruivat yhteensä yli 150 lentoa.

Myös Finnairin oli määrä lentää sunnuntaina illan suussa Helsingistä Tokioon ja Nagoyaan. Yhtiö arvioi kuitenkin illalla, että lähdöt viivästyvät lähes kuusi tuntia myrskyn vuoksi.

Myrsky aiheutti Japanin lounaisosissa rankkoja sateita ja kovaa tuulta, jotka katkoivat sähköjä tuhansilta talouksilta. Sateet viivästyttivät myös formula ykkösten Japanin gp:n alkua Suzukassa.

Taifuunin odotetaan saapuvan Tokion alueelle maanantaina. Osa paikallisista kouluista on jo päättänyt pitää ovensa kiinni.

Myrsky keskeytti myös uhrien etsinnät Ontake-tulivuorella. Ontaken purkauksen jäljiltä oli sunnuntaina kateissa vielä 12 ihmistä, kun kuolonuhreja on yhteensä ainakin 51.

Jul 09

Japan Meteorological Agency: Japanin pelätty taifuuni hyytymässä – silti vaarallinen

14070915

Neoguri on heikentynyt jonkin verran siitä, kun se ohitti Okinawan. Kuva: Japan Meteorological Agency

Japanissa pelätty taifuuni Neoguri on ohittanut Okinawan saaret ja jatkaa matkansa kohti maan pääsaaria. Taifuuni vaati Okinawassa kahden ihmisen hengen, ja sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa.

Neoguri on heikentynyt jonkin verran siitä, kun se ohitti Okinawan.

Viranomaisten mukaan suurin huolenaihe ovat nyt rankkasateet. Esimerkiksi Kyushun saarella satoi runsaasti jo viime viikolla, ja uusien sateiden pelätään aiheuttavan maanvyöryjä ja tulvia.

Taifuunin arvellaan saavuttavan Kyushun huomenna aamulla. Pääkaupunki Tokioon taifuunin odotetaan saapuvan loppuviikosta.

Jul 07

CNN: Voimakas taifuuni uhkaa Japania

Br0Je2nCMAAbJ2q

Kuva: NASA

Erittäin voimakas taifuuni lähestyy Japanin Okinawan saarta, uutisoi CNN. Neoguri-taifuunin odotetaan saapuvan saarelle huomenna.

14070715

Neoguri uhkaa kasvaa viitosluokan hurrikaaniksi eli asteikon korkeimmalle tasolle. Yhdysvaltojen taifuunikeskuksen mukaan tuulen nopeus voi kasvaa puuskissa jopa 87 metriin sekunnissa ja aallot yhdeksänmetrisiksi.

Okinawan jälkeen myrskyn ennustetaan suuntautuvan kohti Japanin pääsaaria, mutta heikentyvän siinä vaiheessa. Taifuuni tuo mukanaan huomattavia sateita.

CNN: Super Typhoon Neoguri to brush past Japanese island of Okinawa

Sep 23

Uutistoimisto Xinhua: Supertaifuuni murjoo Kiinan etelärannikkoa

Severe Weather Information Centre - Google Chrome_2013-09-23_15-05-17

Kiinan etelärannikolla supertaifuuni Usagi on surmannut ainakin 20 ihmistä sekä aiheuttanut tulvia ja katkonut voimalinjoja. Fujianin maakunnassa myrskyn tieltä on evakuoitu uutistoimisto Xinhuan mukaan 80 000 ihmistä. Usagin tuulet ovat puhaltaneet pahimmillaan jopa 180 kilometriä tunnissa.

Eilen Usagi aiheutti matkustajakaaoksen Hongkongin lentokentällä, vaikka miljoonakaupunki säästyikin myrskyn pahimmalta voimalta.

Xinhua: China braces for super typhoon Usagi

 

Sep 21

Supertaifuuni rynnistää kohti Hongkongia

201309210830F2E.x1P_FY2E_swic_vis

Supertaifuuniksi nimetty hirmumyrsky Usagi jatkaa matkaansa kohti Kiinan etelärannikkoa ja Hongkongia. Parhaillaan myrsky riehuu Filippiinien ja Taiwanin välisessä salmessa. Se on jo aiheuttanut evakuointeja ja tuhoja molemmissa maissa.

Kiinan viranomaiset ovat varoittaneet, että huomenna Hongkongiin iskevä myrsky on erittäin vaarallinen. Merellä myrskytuulen nopeudeksi on mitattu jopa 70 metriä sekunnissa.

Hongkongin lehtoyhtiö Cathay Pacific aikoo myrskyn vuoksi perua kaikki lentonsa paikallista aikaa huomisillasta alkaen. Hongkongin kansainvälinen lentokenttä pysyy kuitenkin auki.

Meksikossa puolestaan rankkojen sateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä on saanut surmansa jo yli 100 ihmistä. Kateissa on yhä kymmeniä, kertoo maan sisäministeri.

Kahden trooppisen myrskyn aiheuttamat sateet ovat koetelleet pahiten Guerreron osavaltiota ja siellä sijaitsevaa Acapulcon kuuluisaa rantalomakohdetta.

Tuhansille jumiin jääneille turisteille saatiin avattua maantieyhteys ulos kaupungista eilen.

Cathay Pacific: Super Typhoon Usagi