Oct 22

Ilmatieteen laitos – Vuoden suurimmat rakeet halkaisijaltaan pesäpallon kokoisia

3264786378467238648736874

Raekausi oli tänä vuonna varsin kaksijakoinen ja lopulta keskimääräinen. Suurin osa tapauksista ja raepäivistä osui yllättäen kesäkuulle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan raepäiviä kertyi viime kesänä 47 kappaletta. Viimeisin raekausi oli tilastojen valossa varsin keskimääräinen, vaikka kesäkuun tapausmäärät olivatkin kaksinkertaiset. Kesäkuu olikin aktiivisempi kuin heinä- ja elokuu yhteensä. Heinäkuun alun jälkeen rakeita satoi poikkeuksellisen vähän. Eniten raehavaintoja tehtiin maan länsiosassa.
Raekuurojen aiheuttamat vahingot olivat varsin pienialaisia ja yksittäisiä. Huhtikuun lopun ja syyskuun välisenä aikana raetapauksia havaittiin yhteensä 291 kappaletta, kun kesällä 2012 tapauksia kertyi vajaa 250 ja kesällä 2011 noin 300 kappaletta. Suurien rakeiden havaintoja kertyi 52 kappaletta.

Suuria rakeita satoi 15 päivänä

Kesän aikana raehavaintoja kertyi eri lähteistä 291 kappaletta. Suuria eli halkaisijaltaan yli kahden sentin kokoisia rakeita havaittiin 1.6.–13.8. välisenä aikana 15 eri päivänä, kun niitä vuotta aiemmin kirjattiin vain 6 päivänä. Suurimmat havaitut rakeet olivat noin 7,0 senttimetrin eli noin pesäpallon kokoisia ja ne havaittiin Oulun pohjoispuolella, Iin Illinsaaressa 30. kesäkuuta.
– Lämmin ja kostea kesäkuu oli otollinen voimakkaille nousuvirtauksille ja sitä kautta myös rajuille ukkosille sekä suurille rakeille. Kesäkuu oli ennätyksellisen vilkas vuodesta 2007 alkaneen tiiviimmän seurantajakson aikana. Toisaalta vastaavanlaista hiipumista ei ole koettu aiemmin heinä- ja elokuun aikana, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen sanoo.

Ilmatieteen laitos jatkoi tiivistä yhteistyötään myrskybongareiden kanssa raehavainnoin keruun osalta. Lumiraetapauksia ei kirjata tietokantaan, koska ne poikkeavat monin tavoin jäärakeista eivätkä aiheuta vahinkoa. Kaikki esitetyt luvut kuvaavat siis vain jääraetapauksia ja päiviä, jolloin jäärakeita on satanut.

Kesäkuu ennätysvilkas

Raekausi käynnistyi jo ennen vappua, kun 27. huhtikuuta maan keskiosaan kehittyi yksittäisiä raekuuroja. Käytännössä raekausi käynnistyi kunnolla sään lämpenemisen yhteydessä toukokuun 17. ja 18. päivänä, jolloin rakeita satoi Lounais-Suomessa. Rakeita havaittiin toukokuussa 7 eri päivänä.

Kesäkuu oli ylivoimaisesti kesän vilkkain raekuukausi. Itse asiassa jaksolla 31.5.–10.6. havaittiin rakeita joka päivä jossakin päin Suomea. Toistaiseksi näin pitkää, 11 päivän mittaista, raejaksoa ei ole aiemmin havaittu.

Kesän ensimmäiset suuret rakeet havaittiin lakkiaislauantaina 1.6. ja tuolloin 2 senttimetrin kokoisia rakeita satoi Sastamalan Suodenniemellä sekä Rovaniemellä. Tästä eteenpäin kesäkuun raekuurot painottuivat selvästi maan länsiosaan. Niinpä 2.6. melko kookkaita rakeita ihmeteltiin jo Kauhajoella, mutta lisää oli tiedossa. Tiistaina 4.6. suuria rakeita satoi monin paikoin. Jokioisilla, Punkalaitumella, Valkeakoskella ja Siikaisilla raekoko ylsi 3–4 cm tehden paikallista vahinkoa rikkomalla valokatteita ja tekemällä lommoja autojen peltipintaan. Seuraavana päivänä kesäkuun 5. päivä 3 cm rakeita satoi Sastamalassa, Karijoella, Kurikassa ja Ilmajoella. Torstaina 6.6. raeaktiivisuus siirtyi Lounais-Suomeen (mm. Salo ja Vampula) ja perjantaina 7.6. mm. Kangasalan Luopioisen raekuuro oli melko voimakas.

Sunnuntain 9.6. raekuuroja esiintyi Kaakkois-Suomessa ja Savossa sekä Oulun eteläpuolella. Lopulta vielä maanantaina 10.6. raesateet koettelivat Pirkanmaata ja Hämettä. Lempäälässä rakeita satoi 20–30 minuutin ajan saaden maan täysin valkeaksi. Myös Hämeenlinnan, Lammin, Tuuloksen ja Vääksyn seuduilla rakeita tuli runsaasti. Vaajakoskella 17.6. havaittiin illan suussa yli 4 cm kokoisia rakeita.

Kuukauden loppuun osui vielä kaksi voimakasta raepäivää. Torstaina 27.6. Alavudella, Kangasalalla sekä Asikkalassa satoi suuria rakeita ja 30. päivän aamuna Iin yli liikkui kesän voimakkain havaittu raekuuro, jossa suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan peräti 7,0 cm. Rakeita satoi kesäkuussa 18 eri päivänä, joista suuria rakeita esiintyi peräti 11 päivänä.

Raekausi alkoi hiipua jo heinäkuun aikana

Heinäkuu oli poikkeuksellisen vähärakeinen. Tapaukset painottuivat maan keskiosaan sekä Pohjois-Pohjanmaalle. Heinäkuussa oli käytännössä vain yksi voimakkaampi raepäivä, 26.7. Lounaassa rakeet tulivat rankkasateiden yhteydessä aiheuttaen äkkitulvia. Ainakin Karjaalla, Salossa ja Pellossa rakeet olivat suuria, halkaisijaltaan 2,5–4 senttimetriä.

Elokuu oli heinäkuun tavoin hyvin hiljainen rakeiden osalta. Suurin osa tapauksista osui 11. ja 13. päivien väliseen aikaan. Elokuun 13. päivän raekuuro Vaasan Mustasaaressa oli voimakas ja suurimmat rakeet 2,5 cm kokoisia. Heinäkuussa rakeita satoi 10 päivänä, elokuussa raehavaintoja tehtiin seitsemänä päivänä. Suuria rakeita satoi heinä- ja elokuussa yhteensä neljänä päivänä.
Syyskuussa kuiva ja melko lämmin suursäätila jatkui eikä kuurosateita juurikaan esiintynyt. Syyskuussa raepäiviä oli enää 3 kappaletta.

Lisätietoja:

http://ilmatieteenlaitos.fi/rakeet

Oct 02

Uudenlainen säätutka käyttöön Kuopiossa ja Utajärvellä

7894372498738

Kuva: Timo Posio

Ilmatieteen laitoksen uudet kaksoispolarisaatiotutkat on otettu käyttöön Kuopiossa ja Utajärvellä.

Tutkat on toimittanut Vaisala Oyj. Ilmatieteen laitos on ollut mukana tutkien kehittämisessä yhdessä Vaisalan kanssa.
Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkkoon kuuluu kahdeksan tutkaa. Kuopion ja Utajärven tutkien lisäksi Korppoossa, Vantaalla, Kouvolassa ja Ikaalisissa sijaitsevat tutkat hyödyntävät jo kaksoispolarisaatiotekniikkaa. Tutkat on toimittanut Vaisala Oyj. Ilmatieteen laitos on ollut mukana tutkien kehittämisessä yhdessä Vaisalan kanssa.

Uusi teknologia mahdollistaa muun muassa liikenneturvallisuuden parantamisen, sillä sateiden havainnointi ja ennustaminen tarkentuvat. Uuden teknologian ansiosta tutkat pystyvät erottelemaan sateen eri olomuodot, kuten veden, lumen ja rakeet toisistaan. Lisätiedon ansiosta meteorologit voivat havaita ja ennustaa sateiden voimakkuutta entistä tarkemmin. Ilmatieteen laitos odottaa uuden teknologian parantavan myös mittausdatan laatua, sillä tutkakuvista saadaan entistä paremmin erotelluksi toisistaan paitsi eri sadetyypit, mutta myös sadehavaintoja häiritsevät linnut ja hyönteiset.

Kuopion kaksoispolarisaatiotutka on hyödyllinen alueen lentoliikenteelle. Sadepilvien sisäisen rakenteen tunteminen on lentoliikenteelle erityisen tärkeätä, sillä esimerkiksi linnut ja rakeet voivat aiheuttaa lentokoneille vaurioita. Lentäjien on myös oleellista tietää, mikä osa pilvestä on vettä, mikä jäätä. Uuden tutkan tuottamista kuvista lentosäätä ennustava lentosäämeteorologi voi aikaisempaa paremmin saada tietoa pilvissä syntyvistä vaarallisista ilmiöistä, kuten turbulenssista ja alijäähtyneestä vedestä.

Uusi tekniikka pienentää säätutkan sadearvioiden epävarmuutta rankkasateissa

Mittauspaikan ja tutka-antennin väliin sattuvat kovat sateet voivat heikentää merkittävästi tutkamittauksia. Kaksoispolarisaatiotekniikan avulla heikkenemistä voidaan arvioida ja korjata vanhoja tutkia paremmin.

Sateen mittaaminen säätutkalla perustuu mikroaaltojen sirontaan sadepisaroista. Mitä enemmän ja mitä isompia pisaroita tutkasäde kohtaa, sitä voimakkaampi kaiku niistä saadaan. Koska sateessa on tyypillisesti millimetrin kokoisia pisaroita kymmenen sentin välein, normaalisti aallot etenevät ongelmitta muutaman sadan kilometrin päähän ja takaisin. Erityisen rankoissa sateissa säteilyn vaimeneminen matkan varrella aiheuttaa kuitenkin merkittävää virhettä.

Sadepisarat eivät ole pallon tai kyynelen muotoisia, vaan muistuttavat pikemminkin sämpylöitä. Varsinkin isot pisarat litistyvät pudotessaan ilmanvastuksen vaikutuksesta. Siksi vaakasuoraan polarisoidut mikroaallot kohtaavat pisarajoukossa enemmän vettä kuin pystysuoraan polarisoidut. Perinteisissä säätutkissa on käytetty pelkästään vaakasuuntaan polarisoituja mikroaaltoja, joilla saadaan sateesta mahdollisimman voimakas kaiku. Uusissa
kaksoispolarisaatiotutkissa mitataan yhtaikaa sekä vaaka- että pystypolarisoiduilla aalloilla, ja niiden mittaaman sironnan erilaisia ominaisuuksia tarkastelemalla voidaan arvioida vaimennuksen määrää ja korjata se. Kaksoispolarisaatiosta on hyötyä myös rakeiden tunnistamisesta.

Ilmatieteen laitos tuottaa säätutkakuvia julkiseen ja asiakkaiden käyttöön. Säätutkakuvat ovat saatavilla myös kesäkuussa avattujen aineistojen kautta. Yksi tutka kartoittaa sadealueet noin 250 kilometrin säteellä tutkan ympäriltä. Talvisateilla kantama on tyypillisesti vähemmän johtuen siitä, että lumisateet tulevat matalammista pilvistä. Yleisölle välitettävät koko Suomen alueen kuvat on rakennettu usean tutkan yhdistelmästä, sillä se antaa parhaan kuvan sadetilanteesta.

Vaisala aloitti kaksoispolarisaatiotutkan kehittämisen 2000-luvun alussa yhteistyössä mm. Helsingin ja Coloradon yliopistojen kanssa. Kaikkiaan Vaisalan tutkalaitteistoja on tilattu yli 100 kappaletta 20 eri maahan.

Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkosto: http://ilmatieteenlaitos.fi/suomen-tutkaverkko
Kaksoispolarisaatiotutkat: http://ilmatieteenlaitos.fi/uudet-tutkat
Sadealueet Suomessa: http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet
Vaisalan säätutkat:http://www.vaisala.fi/fi/meteorology/products/weatherradars/Pages/default.aspx

Oct 01

Ilmatieteen laitos – Syyskuu Lapissa harvinaisen lämmin ja kuiva

DSC02846

Kuvaaja: Kerttu Vali

Syyskuu oli koko maassa selvästi tavanomaista lämpimämpi. Lapissa syyskuu oli harvinaisen lämmin ja kuiva.

Kuukauden keskilämpötila vaihteli Ahvenanmaan ja lounaissaariston noin 13 asteesta Itä- ja Pohjois-Lapin vajaaseen 9 asteeseen. Poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli suurin Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli runsaat kolme astetta tavanomaista lämpimämpää. Pienin poikkeama oli maan eteläosassa, jossa oli asteen verran tavanomaista lämpimämpää. Kuukauden korkein lämpötila, 23,8 astetta, mitattiin 8. päivänä Espoon Sepänkylässä ja alin lämpötila, -6,4 astetta, 30. päivänä Sodankylän Vuotsossa.

Lapissa syyskuu oli viimeksi yhtä lämmin 1963

Lapissa keskilämpötila oli poikkeuksellisen korkea. Kulunut syyskuu olikin lämpimin viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lämpimämpi syyskuu koettiin siellä edellisen kerran tasan 50 vuotta sitten vuonna 1963.
Terminen syksy alkoi suurimmassa osassa Lappia 21. päivänä, mikä on poikkeuksellisen myöhään. Kun terminen kesä alkoi Lapissa harvinaisen varhain, muodostui terminen kesä siellä poikkeuksellisen pitkäksi ja oli monin paikoin pisin viimeisen 50 vuoden ajalta tarkasteltuna. Terminen syksy valtasi loppukuun kylmenemisen myötä muutamassa päivässä koko maan ja alkoi eteläisimmässä Suomessa 23. päivänä, Ahvenanmaalla päivää myöhemmin, mikä vastaa suunnilleen pitkäaikaista keskiarvoa.

Sademäärät tavanomaista niukempia

Kuukauden sademäärä jäi suurimmassa osassa maata tavanomaista niukemmaksi, maan länsiosassa ja Lapissa monin paikoin jopa alle puoleen pitkäaikaisesta keskiarvosta. Keskimääräistä enemmän satoi suuressa osassa Itä-Suomea sekä Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa. Ahvenanmaalla ja osassa Pohjois-Karjalaa satoi runsaat 70 millimetriä, kun taas suuressa osassa Pirkanmaata ja Satakuntaa sekä Luoteis-Lapissa jäätiin alle 20 millimetrin.

Suuressa osassa Lappia oli jopa harvinaisen kuivaa. Yhtä kuiva syyskuu toistuu siellä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Havaintoasemista eniten satoi Jomalassa Ahvenanmaalla, jossa sadetta kertyi kuukauden aikana 120 millimetriä. Siellä mitattiin myös suurin vuorokautinen sademäärä, 42,1 millimetriä, 17. päivänä. Vähiten satoi Nokian Tottijärvellä, jossa sadetta kertyi 9 millimetriä.

Ukkosia esiintyi etenkin merialueilla, mikä onkin tyypillistä loppukesän ukkosille. Syyskuun maasalamamäärä, noin 1700, jäi kuitenkin selvästi alle kuukauden pitkän jakson keskiarvon (4600). Maa-alueilla merkittävimmät ukkospäivät olivat 11. päivä, jolloin ukkosti Lapissa sekä 12. päivä, jolloin ukkosta esiintyi etelärannikolla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Sep 30

Väitös avaruussään mallinnuksesta

Aurora-SpaceShuttle-EO

Ilmatieteen laitoksen tutkija on suunnitellut hilan, jolla avaruussäämallit saadaan helposti rinnakkaistettua supertietokoneille.

Avaruuteen lähetetyistä laitteista suurin osa sijaitsee Maan magnetosfäärissä, missä ne altistuvat avaruussäälle. Avaruussäällä tarkoitetaan Maan lähiavaruuden lämpötilan, magneettikentän ja muiden ominaisuuksien päivittäistä vaihtelua auringosta jatkuvasti virtaavan plasman eli aurinkotuulen vuoksi. Avaruussäällä voi olla haitallisia vaikutuksia myös Maan pinnalla, esimerkkinä sähkönsiirtoverkkoihin indusoituvat suuret tasavirrat.

Tietokoneiden laskentatehon kasvu mahdollistanut mallinnuksen

Tietokoneiden laskentateho on kasvanut eksponentiaalisesti jo vuosikymmenien ajan, minkä seurauksena myös laskennallisen mallinnuksen merkitys tieteelle on kasvanut huomattavasti. Laskennallinen mallintaminen on erityisen tärkeää avaruusplasmafysiikassa, sillä aurinkokunnan ulkopuolelta ei ole suoria mittauksia, eikä kaikkia avaruusplasman ominaisuuksia voida tutkia maanpäällisissä laboratorioissa. Supertietokoneiden laskentaytimien määrän kasvaessa myös laskennallisten mallien rinnakkaisesta suorituskyvystä on tullut ratkaisevan tärkeää.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilja Honkonen on suunnitellut hilan, jolla avaruussäämallit saadaan helposti rinnakkaistettua supertietokoneille.

Ilja Honkonen on väitöskirjan yhteydessä suunnitellut ja toteuttanut rinnakkaisen hilan, jota käytetään tällä hetkellä kahdessa Ilmatieteen laitoksella kehitettävässä avaruussäämallissa. Hila jakaa kolmiulotteisen avaruuden vaihtelevankokoisiin laatikoihin joissa magnetosfäärin tilan kehittymistä kuvaavat yhtälöt ratkaistaan.
Väitöskirjassa kehitetyn hilan vahvuuksia ovat tehokkuus, soveltuvuus hyvin erilaisiin simulaatioihin ja helppokäyttöisyys. Hila on vapaasti saatavilla osoitteesta https://gitorious.org/dccrg.

Filosofian maisteri Ilja Honkonen väittelee Helsingin yliopistolla 4. lokakuuta. Vastaväittäjänä toimii professori Jörg Büchner, Max Planck-instituutista. Väitöskirja koostuu johdannosta ja neljästä vertaisarvioidusta julkaisusta joissa kuvataan laskennallisten avaruussäämallien kehittämistä ja käyttöä Maan lähiavaruuden tutkimiseen. Avaruussäämallien kaikki kehittämisaskeleet käydään läpi alkaen alustavasta suunnittelusta ja toteutuksesta, jaetun muistin rinnakkaistuksesta ja laskentanopeuden optimoinnista aina testaukseen ja validointiin asti. Väitöskirja artikkeleineen on ladattavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-697-794-5

Sep 27

IPCC:n uusi raportti: Lämpötilan nousu pahimmillaan lähes viisi astetta

663264783

Vakavimman skenaarion mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä lähes viisi astetta.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n uusimman raportin ilmastotiedettä käsittelevä ensimmäinen osa on hyväksytty IPCC:n kokouksessa Tukholmassa. Vakavimman skenaarion mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä lähes viisi astetta. Kansainvälisesti asetettu tavoite lämpötilan nousun rajoittamisesta kahteen asteeseen edellyttäisi kasvihuonekaasupäästöjen rajua vähentämistä.

IPCC:n raportissa arvioidaan neljää uutta kasvihuonekaasuskenaariota. Näistä vaihtoehdoista vakavin, nykytahdilla kasvavat kasvihuonekaasupäästöt, johtaisi maapallon keskilämpötilan kohoamiseen viime vuosikymmenten tasoon verrattuna lähes kolmesta viiteen astetta vuoteen 2100 mennessä. Jos taas päästöt onnistuttaisiin kääntämään nopeaan laskuun jo vuoden 2020 tienoilla, lämpötila nousisi silti noin asteen.

Valtaosa lisääntyneestä lämmöstä varastoituu meriin

Raportissa tuodaan esiin merien merkitys ilmastonmuutoksessa.
”On tärkeää tiedostaa, että ilmakehän lämpeneminen on ainoastaan yksi merkki ilmastonmuutoksesta. Nyt meillä on syvällisempää tietoa myös merien merkityksestä”, toteaa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas.

Valtaosa, yli 90 prosenttia, maapallon ilmastojärjestelmän lisääntyneestä lämpöenergiasta on varastoitunut meriin. Lämmön varastoituminen meriin selittää osaksi sen, että ilmakehän lämpeneminen ei etene tasaisesti. Ilmastossa esiintyy vuosien ja vuosikymmenten välistä luonnollista vaihtelua, jolloin lämpeneminen välillä kiihtyy ja välillä hidastuu.

Jäätiköiden sulaminen ja meriveden lämpölaajeneminen nostavat merien pintaa. Valtamerien pinta on kohonnut aikavälillä 1901–2010 keskimäärin 1,7 mm vuodessa, vuosina 1971–2010 2,0 mm vuodessa ja vuosina 1993–2013 keskimäärin jo 3,2 mm vuodessa. Merenpinnan nousu kiihtynee ja jatkuu vuosisatoja. Merien on havaittu myös happamoituvan, kun ne sitovat ilmakehän lisääntyvää hiilidioksidia.

Ilmastonmuutos voimakkainta arktisella alueella

Maapallon lämpötila on kohonnut keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880. Lämpenemisen tahti on ollut kiihtyvää: raportin mukaan viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet maailmanlaajuisesti lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosikymmen vuodesta 1850 alkaen.

Raportti vahvistaa tietoa, että ilmastonmuutoksen eteneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Havaintotietojen mukaan arktisen merijään vuosittain peittämä alue on pienentynyt. Myös kevään lumipeite pohjoisella pallonpuoliskolla on kutistunut. Lumi- ja jääpeitteen vähenemisen arvioidaan jatkuvan tulevaisuudessa.

Tieteen viesti päättäjille yhä vahvempi

Ilmastonmuutoksen tieteelliseen taustaan keskittyvä ensimmäinen osaraportti vahvistaa entisestään IPCC:n vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2007 julkaisemissa raporteissa esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä.

”Tiedemaailma on heittänyt pallon meille päätöksentekijöille. Tosiasioiden tunnustaminen ei esiteltyjen faktojen valossa pitäisi olla vaikeaa. Nykyisen päästökehityksen tuloksena syntyvää maailmaa ei toivo kukaan. Kuten raportissa todetaan, päästöt on saatava roimaan laskuun jo ennen vuotta 2020 ja puoliintumaan vuoteen 2050 mennessä. Tämä vaatii rohkeita ja vastuullisia päätöksiä sekä kansallisesti että kansainvälisesti, kuten 2015 Pariisissa hyväksyttäväksi tuleva globaali ilmastosopimus”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

IPCC kokoaa tietoa päätöksenteon tueksi

IPCC:n viides arviointiraportti koostuu nyt julkistetun raportin ohella ilmaston muutosten vaikutuksia sekä niihin sopeutumista ja ilmastonmuutoksen hillintää käsittelevistä raporteista. Nämä valmistuvat maalis–huhtikuussa 2014. Kaikkien osaraporttien yhteenveto valmistuu syksyllä 2014.

IPCC on hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change), jonka ovat kutsuneet koolle Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Paneelin tavoitteena on tukea ilmastopoliittista päätöksentekoa. Sen tehtäviin kuuluu mm. arvioida ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä sekä erilaisia muutoksia rajoittavia toimenpiteitä. Raportin tekoon osallistui vuosina 2010–2013 noin 831 kirjoittajaa, joista viisi oli Suomesta.

Vapaasti hyödynnettävissä olevaa suomenkielistä infografiikkaa raportin tuloksista:
www.ilmasto-opas.fi
lmatieteenlaitos.fi/ipcc-ilmastopaneeli 
www.climatechange2013.org

Sep 23

Terminen kesä oli Lapissa ennätyksellisen pitkä

800px-Lapporten_2

Terminen kesä on se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyy 10 asteen yläpuolella.

Käytännössä alkamis- ja päättymispäivien määrittäminen pohjautuu lämpösummaan. Lapin kesän teki ennätyksellisen pitkäksi se, että se alkoi selvästi tavanomaista aikaisemmin ja päättyi poikkeuksellisen myöhään.

Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kesä oli suurimmassa osassa Lapin havaintoasemista ennätyksellisen pitkä. Kesän pituus oli laajalti noin neljä kuukautta eli etenkin Pohjois-Lapissa jopa kaksi kuukautta keskimääräistä pidempi. Toisin sanoen Pohjois-Lapissa termisen kesän pituus oli yhtä pitkä kuin tyypillisesti maan eteläosassa.

Terminen kesä alkoi lähes koko Lapissa hieman toukokuun puolivälin jälkeen, 16.–21. toukokuuta, eli yleisesti 2–4 viikkoa tavanomaista aikaisemmin. Terminen kesä puolestaan päättyi suuressa osassa Lappia poikkeuksellisen myöhään eli perjantaina 20. syyskuuta. Ainoastaan vuonna 2001 kesä päättyi myöhemmin, 21. syyskuuta.

Pitkä ja lämmin kesä johti Lapissa myös ennätykselliseen kasvukauden lämpösummaan, jota on tähän mennessä kertynyt yleisesti yli 1000 vuorokausiastetta (°Cvrk). Vain pohjoisimmassa Lapissa lämpösummaa on kertynyt vähemmän. Lämpösumma on jo tähän mennessä kivunnut kaikilla Lapin pitkään toimineilla asemilla ennätyslukemiin.

Esimerkiksi Sodankylässä sijaitsevassa Lapin ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa lämpösummaa on tähän mennessä kertynyt 1135 °Cvrk, kun edellinen ennätys vuodelta 2011 oli 1057 °Cvrk. Entiset lämpösummaennätykset on monilla asemilla tehty 2000-luvulla, vuosina 2011, 2005 ja 2002, sekä aivan Pohjois-Lapissa vuonna 1972.

“Muun maan osalta termisen kesän kestoa ja päättymistä sekä kasvukauden lämpösummaa ei vielä varmuudella tiedetä, vaikka on hyvin mahdollista, että terminen syksy alkoi viikonvaihteessa maan eteläosaa myöten. Lopulliset tiedot näiltä alueilta saadaan tarpeeksi pitkän seurantajakson jälkeen, ja tähän vaikuttaa muun muassa viikonvaihteessa alkanut viileä jakso ja sen kesto”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Kesätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot
Terminen kasvukausi: http://ilmatieteenlaitos.fi/kasvukausi-2013
Syyskuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/syyskuu

Sep 21

Ilmatieteen laitos: Yöpakkaset hiipivät koko maahan

DSC02446

Kuva: Kerttu Vali / Victoria Media

Yöpakkaset hiipivät vähitellen koko maahan, kertoo Ilmatieteen laitos.

Tulevalle viikolle on luvassa syksyistä säätä myös Etelä- ja Keski-Suomeen. Lämpötilat laskevat nollan tuntumaan. Pohjoisessa voidaan saada jopa pieniä lumisateita.

Ilmatieteen laitoksen mukaan syksy saapuu maan eteläosiin normaalissa aikataulussa. Pohjois-Suomessa syksy on ollut selvästi myöhässä.

Sep 16

Ilmatieteen laitos – Otsonikerroksen ennustetaan palautuvan hitaasti ennalleen

Kansainvälistä otsonikerroksen suojelupäivää vietetään 16. syyskuuta, Montrealin pöytäkirjan allekirjoituspäivänä.

Otsonia tuhoavien aineiden vähennyksistä huolimatta arvioidaan, että otsonikerros palautuu ennalleen vasta noin vuonna 2050.
Montrealin pöytäkirjan ansiosta yläilmakehän eli stratosfäärin otsonia tuhoavien aineiden käyttöä ja valmistusta on onnistuttu vähentämään voimakkaasti. Otsonia tuhoavien aineiden pitoisuudet ilmakehässä ovat kääntyneet laskuun. Tutkijat arvioivat, että otsonikerros palautuu ennalleen vasta noin vuonna 2050, ja Etelämantereen yllä 10-20 vuotta myöhemmin.

87878787878

UV-säteilyn määrä hienoisessa nousussa

Ohentunut otsonikerros ei pysty vaimentamaan Auringon ultraviolettisäteilyä yhtä tehokkaasti, joten UV-säteily Maan pinnalla voimistuu. Ihosyöpäriskiä on yleensä pidetty ihmisille ongelmallisimpana lisääntyneen UV-säteilyn seurauksena. Ilmatieteen laitoksen mukaan viime kesänä kohtalaisen UV-säteilyn päiviä, jolloin siis UV-indeksi on suurempi kuin kolme, oli Jokioisilla 5 prosenttia ja Sodankylässä 10 prosenttia normaalia enemmän. Pitkällä aikavälillä kohtalaisen säteilyn päivien määrä on ennallaan tai hienoisessa kasvussa, mutta voimakkaan säteilyn päivien määrä, jolloin indeksi on vähintään kuusi, osoittaa nousua 6 % per vuosi. Vaihtelu vuodesta toiseen on kuitenkin suurta. Joka tapauksessa huhti-elokuussa keskimäärin 60 – 80 prosenttia päivistä on sellaisia, jolloin pidempää oleskelua keskipäivän auringossa on syytä välttää tai on käytettävä suojaavaa vaatetusta.

Ekosysteemien tai ulkona käytettävien materiaalien keston kannalta UV-säteilyn kertymä on merkittävä suure. Tältä osin kulunut kesä oli kokonaisuutena lähellä normaalia. Oleellisin poikkeus oli toukokuussa Sodankylässä mitattu 24 prosenttia normaalia suurempi UV-kertymä. Koko 24 vuoden mittausaikasarjassa on havaittavissa positiivinen trendi, joka on esimerkiksi toukokuussa 0,3 prosenttia vuodessa ja elokuussa 0,6 prosenttia vuodessa. Vastaavasti Jokioisten 19 vuoden aikasarjassa touko- ja heinäkuussa nähdään +0.5%:n vuositrendi.

Otsonikato tänä vuonna samantapainen kuin keskimäärin

Otsonikadosta puhuttaessa tulee erottaa kaksi erillistä, mutta toisiinsa yhteydessä olevaa ilmiötä: hidas, melko vakaa ja maailmanlaajuinen stratosfäärin otsonin kokonaismäärän väheneminen, ja paljon voimakkaampi mutta jaksoittainen otsonin väheneminen Maan napa-alueilla. Etelämantereen yläpuolella havaittiin huomattava otsonin ohentuma ensimmäisen kerran vuonna 1985. Otsoniaukko muodostuu siellä elo–lokakuussa hyvin nopeasti: otsonin määrä romahtaa muutamassa viikossa. Tänä vuonna otsonikato on edennyt etelässä normaalisti eli se on arvioiden mukaan hyvin samantapainen kuin keskimäärin viimeisten 20 vuoden aikana.

Huhtikuussa 2011 olosuhteet myös pohjoisessa stratosfäärissä olivat poikkeuksellisen suotuisat otsonikadolle. Tällöin havaittiin ensi kertaa niin voimakasta otsonikatoa, että voitiin puhua ensimmäistä kertaa Arktisesta otsoniaukosta. Otsoniaukon suuruus nosti seuraavan kesän UV-arvoja jonkin verran.

Ilmatieteen laitos mittaa otsonin ja UV-säteilyn määrää

ympärivuotisesti Sodankylässä ja Jokioisilla ja UV-säteilyä neljällä muulla paikkakunnalla Suomessa. Tänä vuonna Sodankylän mittausasemalla on luotausten mukaan tavanomaisen kaltainen otsonikerros. Mainittujen paikkakuntien lisäksi Ilmatieteen laitos seuraa Etelämantereella Marambion tutkimusasemalla stratosfäärin otsonia, maanpinnan UV-säteilyä, aerosoli- ja kasvihuonekaasuja sekä lumen heijastuvuutta UV-aallonpituuksilla. Etelämantereen havaintotoiminta tehdään yhteistyössä Argentiinan meteorologisen laitoksen kanssa.

Ilmatieteen laitos isännöi ensi viikolla n. 40 hengen ryhmää kansainvälisiä otsonitutkijoita. Kokouksen tavoitteena on kerätä yhteen kaikki tieto otsoniprofiilien muutoksista viimeisten 30 vuoden ajalta. Envisat-satelliitin suomalais-ranskalainen GOMOS-mittalaite on merkittävässä roolissa, kun arvioidaan otsonikerroksen toipumista otsonikadosta.

233626757357867

http://ilmatieteenlaitos.fi/otsoni

Sep 11

Ilmatieteen laitos: Suomi saa tunnustusta sääalan huippuosaamisesta

8141832843_b2110aa618_c

All rights reserved by worldmetorg

Uusimpien tutkimustulosten mukaan sään ääri-ilmiöiden määrä on kasvanut etenkin helleaaltojen ja tulvien osalta. Ilmiöt ovat koskettaneet myös Eurooppaa ja tuottaneet ennätyksellisen suuria taloustappioita. Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä WMO:n Helsingissä järjestämässä kokouksessa.

Noin 200 asiantuntijaa 53 eri maasta kokoontuu 11. – 17. syyskuuta Helsinkiin WMO:n Euroopan alueen alueyhteisön kokoukseen pohtimaan, miten ilmastopalveluita ja sään ennakkovaroituksia voidaan kehittää, jotta voidaan varautua sään ääri-ilmiöiden lisääntymiseen.

Ilmastonmuutoksen myötä Arktisen alueen hyödynnettävyys on jatkuvasti parantunut. Tämä on lisännyt tarvetta kehittää alueelle sää-, meri- ja jääpalveluja merenkulun ja muun toiminnan turvallisuuden takaamiseksi. Helsingin kokouksessa laaditaan maiden kesken suunnitelma myös tähän liittyen.

Suomi on sääalan suurvalta

WMO:n pääsihteeri Michel Jarraud antaa tunnustusta Suomelle, joka on ollut mukana jakamassa osaamistaan ja henkilöresurssejaan auttaakseen vähemmän kehittyneitä maita sää- ja ilmastopalveluiden kehittämisessä.
”Suomella on hyvin keskeinen rooli koko maailman ilmatieteessä. Suomen alan tieteellinen ja palveluosaaminen edustavat maailman huipputasoa. Esimerkiksi suomalainen Vaisala Oyj on maailmanmarkkinajohtaja säälaitealalla”, Michel Jarraud sanoo.
Suomen Ilmatieteen laitos tukee alansa sisarlaitosten kehittymistä kaikkialla maailmassa konsultointi- ja kehityshankkeissa. Euroopassa Suomella on ollut merkittävä rooli esimerkiksi entisten Neuvostoliiton maiden ilmatieteen laitosten kehittämisessä. Lisäksi Ilmatieteen laitos on keskeinen toimija sekä EU:n sää- ja ilmastoalan tutkimushankkeissa.

Ilmatieteen laitos on vienyt osaamistaan ja toimintamallejaan eri puolille maailmaa kehitysyhteistyöprojektien avulla. – Tänä vuonna Ilmatieteen laitoksella on käynnissä 23 kansainvälistä hanketta, joissa edunsaajana yhteensä 58 maata, kertoo yksikön päällikkö Harri Pietarila. Rahoittajia ovat ulkoasiainministeriön lisäksi mm. Maailman Pankki, Aasian kehityspankki, EU, WMO sekä erimaiden omat kansalliset rahoitusinstrumentit.

Hankkeiden kautta Ilmatieteen laitos pyrkii parantamaan kansallisten sää- ja ilmastopalveluiden tasoa ja kestävää kehitystä ja tätä kautta turvaamaan väestön turvallisuuden ja talouden kehityksen edellytykset. Tyypillisessä hankkeessa keskitytään ennakkovaroitustoiminnan kehittämiseen, sisältäen koulutusta ja yhteistyötä sää- ja ilmastohavaintojen, tietoliikenteen, numeeristen mallien, datan käsittelyn, ennustustoiminnan, varoitusten räätälöinnin ja lopulta varoitusten vaikuttavuuden kehittämiseksi. Kansainvälisiin hankkeisiin ja kehitysyhteistyöhön osallistuu Ilmatieteen laitoksen kokeneita erikoisasiantuntijoita lähestulkoon kaikilta laitoksen osaamisalueilta.

WMO koostuu kuudesta alueyhteisöstä

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n Regional Association VI kattaa laajan alueen Islannista Kazakstaniin ja Huippuvuorilta Syyrian alueelle. Jäsenmaiden kulttuurit ja talous ovat erilaisia. Toimintamahdollisuudet ovat maissa hyvin erilaiset ja edes kaikilla eurooppalaisilla jäsenillä ei ole mahdollisuutta vastata tämän päivän tarpeisiin ja odotuksiin. Näiden syiden takia yhteistyön vahvistaminen on tärkeää maiden välillä. Kokouksessa etsitään mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä ja selvitä tärkeistä tehtävistä taloudellisesti haasteellisena aikana.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO on YK:n alainen erityisjärjestö johon kuuluu 189 jäsenmaata ja aluetta. WMO:n tavoitteena on huolehtia ensisijaisesti siitä, että jäsenvaltioilla on parhaat tekniset ja materiaaliset mahdollisuudet hoitaa viranomaisvelvoitteena oleva sääpalvelu ja siihen liittyvä varoitustoiminta.

Sep 09

Ilmatieteenlaitos: Sää viilenee alkaneella viikolla

DSC02675

Kuva: Kerttu Vali/Victoria Media 

Kesäisen lämpimät säät päättyvät ainakin toistaiseksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan tiistaina 20 asteeseen päästään vain länsirannikolla. Loppuviikkoa kohti sää viilenee koko maassa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan mistään lämpötilan romahduksesta ei ole kuitenkaan kyse. Lämpötilat pysyvät parinkymmenen asteen tuntumassa. Kesäsäät eivät välttämättä ole vielä ohi kokonaan, sillä tilastojen valossa syyskuun loppupuolellakin voidaan päästä 20 asteeseen.